Etsin Hiljaisuutta

Tyhjää tilaa äänten takana

Läsnäoloa joka läpäisee kaiken
tästä hetkestä
tähän hetkeen
Nyt

Ajattomasti, ikuisesti
NYT!

Läksin siis Kolille hiljaisuusretkelle. Tutkimuskohteinani olivat Mattilan maatilalla sijaitseva luonto- ja ympäristöalan yritys Elontila, Kolin kansallispuisto sekä oma sisäinen luontoni. Retkikavereina olivat italialainen ystäväni Giorgio, toukokuiset kesähelteet ja sinitaivas, kamera, muistivihko sekä nauhuri, jolla oli määrä taltioida kiehtovia äänimaisemia eri tilanteista.

Olin selvittänyt ennakkoon netistä Elontilan tarjoavan iloisia ja syvällisiä kokemuksia luonnossa, tietoisuutta elämisen ja olemisen ihmeestä sekä kannustusta myönteiseen ja elämää ylläpitäviä voimia kunnioittavaan elämäntapaan. Kuvaus vastasi melkolailla omaa mielikuvaani hyvästä elämästä ja istuinkin sitten Kolin bussissa kutkuttavan jännityksen vallassa: millaiseen paikkaan päätyisin ja keitä kohtaisin? Olin retkeillyt Kolin kansallispuistossa aiemmin syksyllä ja talvella ja vaikuttunut sen jylhyydestä. Odotin siksi hyvillä mielin tutustumista kevät-kesäiseen Koliin: valoisia iltoja ja aamuöitä, koivikoiden ja niittyjen huminaa, vanhojen kuusien rauhaa, auringonpaistetta kalliohuipuilla, liplattavia järvenrantoja, lintujen laulua… ja sitä että voisi vaan kävellä paikasta toiseen kaikessa rauhassa omassa tahdissa ajan kulusta välittämättä.

Perillä Elontilan mukava yrittäjäpariskunta Ilkka ja Kaija sekä muut paikallaolijat -linnut, perhoset ja pörriäiset, huojuvat puut, villit ja viljellyt yrtit, kivet, lähteet, kanat, Antti-kukko & kumppanit toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi. Tunsin oloni heti kotoisaksi. Ilahduin erikseen nukkumapaikastamme aitan yläkamarissa räkättirastaan naapureina sekä tyylikkäästä kompostikäymälästä, jossa saattoi viettää laatuaikaa lueskelemalla viisauksia Eckhart Tollelta, luontoaktivisti John Muir’lta tai intiaanikansoilta:

“Jos uneksit oikealla tavalla, elämästäsi tulee pitkä ja hyvä” (Intiaanien sanonta)

“Suorin tie maailmankaikkeuteen käy erämaametsän kautta” (J. Muir)

“Kun kadotat yhteyden sisäiseen tyyneyteen,
kadotat yhteyden itseesi.
Kun kadotat yhteyden itseesi,
kadotat itsesi maailmaan

Aina kun todella hyväksyt vallitsevan hetken sellaisena kuin se on -välittämättä sen ilmenemismuodosta- olet tyyni, sinussa on rauha.

Vain sisäisestä tyyneydestäsi voit löytää sen hiljaisuuden valtakunnan jossa kivet, kasvit ja eläimet elävät. Vain mielen äänten vaiettua voit yhdentyä luontoon syvemmällä tavalla ja matkata liiallisen ajattelun luoman erillisyyden tuolle puolen”
(E. Tolle)

“Ylös taivaalle minä kohoan lintua seuraten”
(ote Intiaanien laulusta)

Vuorialho_Koli_2

Äänimaisemien nauhoittaminen oli maailman hauskinta.

Pysähdyimme…
kuuntelemaan kuhisevaa muurahaispesää
aistimaan tuulen eroja Ukko- Akka- ja Paha-Kolin huipuilla
uimaan Pielisen rannalla
sekä katsomaan ohilipuvaa joutsenpariskuntaa.

Tutkimme…
miten veden liike kuulostaa erilaiselta metsäpuron eri kohdissa
miltä maistuu lähdevesi
millaista musiikkia syntyy jäälohkareen sulaessa kallionkolosta
miltä tuntuu kävellä Tarhapuron vesiputouksen läpi
miten pilvet liikkuvat ja muuttavat muotoaan
ja miltä tuntuu ottaa aurinkoa pellon laidassa ja herätä muurahaisen askeliin iholla uudestaan ja uudestaan päiväunten rajamailta.

Aistimme…
miltä maistuu löyly pihasaunassa kesäyönä
miltä tuntuvat kristallikulhojen äänet
millaista on herätä aamulla klo 4 Antti-kukon lauluun ja tepastella koivun alle voimakivelle latautumaan
millaista on todistaa räkättirastaiden taistelua orava-munavarasta vastaan ja katsella hetkeä myöhemmin vastakuoriutuneiden poikasten nälkäisten kitojen avautumista
miltä maistuvat laulavan myllärin riihikuivatuista jauhoista vastaleivotut sämpylät vastapoimittujen yrttien ja vastamunittujen munien kera
sekä millainen on elämän tuntu kun ei voi koskaan tietää mitä seuraavana tapahtuu.

Hypimme ojien yli, kiipeilimme kallionseinämiä, työnnyimme kivenkoloon, kävelimme paljain jaloin aamukasteessa, seurasimme hirven jätöksiä sekä tunnistimme koiran ja ihmisen kengän jäljet mudassa.

Päätimme jäädä nojaamaan suuren kuusen runkoa vasten hieman pidemmäksi aikaa ja katsoa mitä tapahtuu. Minusta alkoi tuntua että puut katselivat meitä.

Kotiinlähtöpäivänä kävellessämme metsässä keksin nauhoittaa rapisevia askeliamme ukkosen jyrähdellessä taustalla. Kävelimme rapistellen eteenpäin, mutta ei kulunut kauaakaan kun nauliuduimme paikallemme yhdeltä seisomalta

Edessämme seisoi hirviemä vasansa kanssa.
Emä tuijotti suoraan silmiin.

Tuijotti

ohikiitävän hetken
ennen kuin ne juoksivat näkymättömiin.

Jäimme töllöttämään perään ihan ihmeissämme.


Kolilta kotiin palattua piti ihan alkaa selvittää, mitä perinnetiedon mukaan tarkoittaa jos kohtaa hirven.
Surffailin nettiä ja opin kalliomaalausten osoittavan Suomessa olleen hirvikultteja jo 5000 vuotta sitten. Vertailun vuoksi mainittakoon että Kolin vanhin kallioperän osa on n. 2,6 miljardia vuotta vanhaa. “Jossain siellä ne hirvet nytkin samoilevat” ajattelin.

Muistelin hirvenvasaa löytäessäni hirven synnystä kertovan laulun: “Miss’on hirvi synnytelty, karin poika kasvatettu? nevan tuulisen selällä, tiheällä tuomikoilla, Otavaisen olkapäillä, taivaan tähtehin seassa”

Useilta pohjoisilta kansoilta löytyi tarinoita taivaallisesta hirvestä, jota kukaan metsästäjä ei saanut kiinni. Mieleeni palautui miten metsässä ihmetyksestä toivuttuamme päätimme kokeilla seurata hirviä niiden juoksemaan suuntaan. Sisälläni kuitenkin olin varma etteivät ne enää näyttäytyisi meille.

Suorimpana vastauksena kysymykseeni mitä hirven kohtaaminen voisi tarkoittaa näyttäytyivät lopulta seuraavat rivit: “Kelteillä on monia kertomuksia, joissa hirven nähnyt henkilö ohjautuu arkisesta elämästään olemassaolon mystiselle taipaleelle. Hirvi on nähty jonkinlaisena oppaana maailmojen rajojen välillä.”
Nuo sanat sinetöivät tuntuni siitä, että hirvien kohtaaminen oli lahja luonnolta ja kannustus jatkaa tutkimusretkeilyä hiljaisuuteen ja läsnäoloon jatkossakin.

Viimeisenä päätin vielä kuunnella miltä muistoksi taltioimamme äänimaisemat kuulostaisivat kotona tunnelmoiden.
Koin yllätyksen.
Nauhurissa oli ilmeisesti ollut jotakin outoa, sillä tiedostoja avatessani niistä kuului vain…

hiljaisuutta